Taiteilija Kerttu Määttä

Tarina taidepuodin takana

Intohimona kuvien tekeminen

Kertun taidepuoti on Kuusamon Rukalla toimiva yhden naisen taidetehdas. Intohimoni kuvien tekemiseen synnyttää jatkuvasti uusia teoksia, joista osa päätyy erilaisiksi painotuotteiksi.

Olen aina kokeillut uutta ja halunnut oppia erilaisten materiaalien käsittelyä. Pikkuhiljaa minulle on kehittynyt monipuolinen osaaminen, jota olen onnekseni saanut toteuttaa vaihtelevien tilaustöiden ja oman tuotannon kautta.

Välineinäni ovat perinteiset kuvanteon menetelmät; öljyvärit, akryylit, akvarellit ja grafiikka sekä digitaalinen taide. Käsialani pysyy samana, mutta vaihtelevat aiheet ja menetelmät pitävät tekemisen jatkuvasti elossa ja virkeänä.

Taide elämäntapana

Kuvien tekeminen on elämäntapani. Yksi ihanimmista puolista työssäni on se, kun kuulen teosten ilahduttavan jotakuta.

Olen aina ollut kiinnostunut ihmisaiheista. Inspiraatiota eniten tuovat omat lapseni ja lähimmäiseni.

Toinen vahvasti näkyvä tekijä töissäni on pohjoinen ympäristö ja luonnon keskellä eläminen. Kuusamon kauneus ei voi olla jättämättä jälkiä.